Tähän väliin

WOW! Aivan aluksi mä kerron miten mun suu loksahti auki kun avasin tänään Bloggerin. 24 seuraaja ja yli 1880 katselu kertaa!! WHAAT? Tätä blogia on katottu yli 200 kertaa viimeisen käyntini jälkeen, joka tuntuu musta ihan hullulta. Lisäks se saa mun sykkeen nousemaan, koska tulee mieleen että ihmiset on kiinnostuneita siitä mitä mä sanon ja ne haluaa tukea mua tässä "projektissa". Kiitos teille! Kiitos, kiitos, kiitos miljoonasti!

Mun on pakko muistuttaa että mä tapaan kertoa monista asioista tosi kärjistyneesti, koska mielentilani on aika "herkkä" tällä hetkellä. Tämän vuoksi otan asiat vastaan / ymmärrän ne aika kärkkäästi. Mielestäni en silti liioittele asioista joita kerron.

Olen maninnut täällä ainakin kerran häpeän, jota sain kokea n. poli vuotta sitten seuroissa, kun puhuja manitsi minut puheessaan. Ei sanonut nimeä, mutta kaikki tiesivät kenestä puhuttiin. Kokemus louukasi minua syvästi ja jätti tietynlaisen jäljen. Olen hirveän herkkä puolustamaan itseäni ja tämä tilanne syvensi tätä vielä enemmän. Jos todella mietin tätä, en ole velvollinen selittämään kenellekään tekemisiäni tai minun ei tarvitse hyväksyä sitä että tekemisiäni arvostellaan. Olen itkenyt itseni monesti uneen, tuon puheen vuoksi. Minua pelotti olla ja mennä minne vain, joissa saatoin nähdä tuttuja. Kylmä hiki nousi pintaan useasti ja syke nousi. Tuntui kuin katseet olisivat olleet outoja ja tiedän sen että monet nuoretkin puhuivat minusta. Minusta "tiedettiin" kaikenmoista. Se loukkasi.

Mitä olen sitten oppinut meillä ja seuroissa? Pitäisi valmistautua siihen että jos menee naimisiin, pitää ottaa vastaan ne 15 lasta tai on huono, syntinen. Joskus satuin mainitsemaan siitä että haluaisin vain yhden lapsen, enintään kaksi.
"No jos sinulle tulee kahdeksan, niin oletko onneton?" No kun hitto vie minulle ei tule kahdeksaa lasta. Voin siihen itse vaikuttaa. Olen sitä mieltä että sillä on tarkoitus että on olemassa ehkäisykeinoja. Ehkä Jumala on antanut meille käsiin avaimen, jonka avulla voitaisiin estää maapallon liikakansoittumista. Näin minä haluan ainakin uskoa.

Mainitsin ensimmäisessä postauksessani että perheessäni ei olla niin tarkkoja. Olen kuitenkin huomannut että kyllä vain ollaankin. Monet asiat ovat muuttuneet viime aikoina. Ehkä sen myötä kun olen kasvanut. Kyllä vain ne epäuskoiset pojat alkavat vain katsella. Syntiä ne vain viljelevät. Excuse moi? Tämä minun Poikani on ehkä perheeni silmissä epäuskoinen ja syntinen, kuten me kaikki, mutta minä näen hänessä niin paljon hyvää. Miinus tulee ehkä musiikkimausta. Kuka voi oikeasti kuunnella heavya ja sanoa tosissaan pitävänsä siitä?

Sitä jauhetaan seuroissa joka ikinen sunnuntai "olemme kaikki syntisiä." Silti minusta tuntuu että jotkut uskovaiset ovat olevinaan parempia kuin muut. Tässä paino sanalla jotkut. Monet ovat ihania ihmisiä, avoimia ja niin päin pois. Minä en ole kuitenkaan täällä kotona.

Olen monesti miettinyt että  miltä elämäni näyttää vuoden kuluttua. Olen miettinyt myös sitä että milloinkahan minun kannattaisi muuttaa pois kotoa. Tuleeko elämäni vaikeaksi, kun olen "erilainen" kuin muut? Ja löysin muuten kolme vanhaa päiväkirjaani. Jokaisessa oli uudenvuodenlupauksena että uskallan sanoa että en ole enää uskomassa. Mikähän on ensivuoden lupaukseni? Onko se vaihtunut, vai jatkanko perinteisellä linjalla? :D

Haluan kertoa teille kaikille että tunnen itseni aika pitkästä aikaa onnelliseksi ja odottavaiseksi kaiken tän hullunmyllyn keskellä. Jotenkin tulevaisuus alkaa kirkastua tosi paljon ja oon tosi toiveikas monien asioiden suhteen. <3